Tarinamme

OsKu Lähipalvelut syntyi pitkästä kehityspolusta – ei yhdestä ideasta tai liiketoimintasuunnitelmasta.

Vuonna 2002 alkoi matka, jonka ytimessä oli kysymys:
mitä tapahtuu, kun ihmiset pääsevät itse rakentamaan palveluita, jotka koskettavat heidän omaa arkeaan?

Yksi hyvin konkreettinen, johtava ajatus oli yhteisyrittäjyys ytimenä tulevaisuuden lähipalveluiden toteuttamisessa. Vuonna 2002 tehdyssä kansainvälisessä asiakastyössä saimme vaikutteita Italian vahvasta osuuskuntapohjaisesta lähipalvelutoiminnasta.

Vuonna 2007 kehitimme Tradeka-yhtymän kanssa uusvanhaa kyläkauppaa, jonka myötä käynnistimme mm. kauppapalvelun ja paikalliset lähiruokaverkostot. Myöhemmin tämä toiminta on levinnyt erityisesti S-ryhmän alueosuuskauppojen kanssa tehtäväksi yhteistyöksi.   

Vuosien varrella tätä ajatusta on viety käytäntöön monin tavoin:
uusvanhan osuuskuntatoiminnan kehittämisenä, paikallisina palvelukokeiluina ja arjen tarpeista syntyneinä ratkaisuina. Työtä on tehty lasten, perheiden, ikäihmisten ja työtä etsivien kanssa – aina ihmisten arjen todellisuudesta käsin.

Matkan varrella on opittu yksi asia erityisen kirkkaasti:
kestävät lähipalvelut eivät synny valmiista malleista, vaan ihmisistä, jotka tuntevat oman yhteisönsä ja haluavat kantaa siitä vastuuta yhdessä.

OsKu Lähipalvelut kokoaa tämän kehityspolun yhdeksi toimintamalliksi.

Se on tapa rakentaa paikallisia lähipalveluita osuuskuntapohjaisesti, tekijöiden omasta osaamisesta ja intohimosta lähtien – yhdessä asiakkaiden ja yhteisöjen kanssa.

Tänään OsKu Lähipalvelut on konkreettista arjen apua ja turvaa.
Huomenna se on yhä useamman yhteisön oma tapa huolehtia toisistaan.

Me kutsumme tätä uusvanhaksi lähiyhteisöksi
sellaiseksi, jossa kukaan ei jää yksin ja jossa palvelut syntyvät läheltä, ihmiseltä ihmiselle.

Tarinamme virstanpylväitä

2002: Jari Ylinen perustaa yrityksensä Kehityspolut Oy ja julkaisee kirjansa Verkostotalous ASP:stä BSP:hen - näiden avulla lähdetään kehittämään uudenlaista, käyttäjä- ja yhteisövetoista palvelua.

2003: Inspiraatiota uudenlaiseen lähipalvelutoimintaan haetaan Italiasta Savonan ja La Spezian osuuskuntapohjaisesta "kolmannesta sektorista".

2004: Osuuskunta Taloushaltia perustetaan tavoitteena tarjota työtä vaikeassa työmarkkinatilanteessa oleville etätyöpohjaisella (eWork) mallilla.

2005: Ensimmäiset lähipalvelut käynnistyvät: Oriveden kaikki opettajat ja koululaiset opetetaan hyödyntämään www-pohjaisia työkaluja oppimisessaan. 

2006: Tradeka-yhteistyö käynnistyy, tavoitteena on ns. uusvanha kyläkauppa: kauppaketjun bonuskortista kehitetään yhteisörahoituksen malli, jolla toteutetaan paikallisten nuorten ohjaamaa pienten koululaisten iltapäivätoimintaa.

2008: Tradeka-yhteistyö laajenee kauppapalveluun: ostokset tuodaan kaupasta asiakkaille niin kunnan yksiköihin kuin kotihoidon asiakkaille, ikäihmisille - Osuuskunta Taloushaltia saa näistä ydintoimintansa.

2009: Paikallinen lähiruokaverkoston pilotti rakennetaan Pirkanmaalle.

2010: Osuuskunta Taloushaltian toiminta laajenee Orivedeltä Pälkäneelle ja Kangasalle.

2011: Lähiruokatoiminta laajentuu Päijät-Hämeeseen.

2013: Sitran kanssa rakennetaan Uusvanha kyläyhteisö -pilotti Päijät-Hämeeseen.

2015: Lähiruokaverkosto rakennetaan Varsinais-Suomeen yhteistyössä Turun Osuuskaupan kanssa.

2016: Osuuskunta Taloushaltia ottaa hoitaakseen Tampereen ja Oriveden kaupunkien kotihoidon asiakkaiden kauppapalvelun.

2017: Kauppapalvelukonsepti imitoidaan Turkuun ja Osuuskunta Turun Moniosaajat käynnistää Turun kaupungin kotihoidon asiakkaiden kauppapalvelun Turun Osuuskaupan kanssa.

2018: Täydentävää kotipalvelua tuotetaan Varsinais-Suomessa.

2019: Tampereen ja Oriveden toiminnan kauppa-alustaksi Pirkanmaan Osuuskauppa.

2020: Valkeakosken palvelu käynnistyy - Kirjasniemi löytyy.

2022: Osuuskunta Taloushaltia ja Pirkanmaan Osuuskauppa järjestävät koko Pirkanmaan Pirhan kotihoidon asiakkaiden kauppapalvelun.

2023: Osuuskunta Turun Moniosaajat laajentavat palveluaan Turun ympäristökuntiin.

2024: Osuuskunta Taloushaltia käynnistää verkkokauppapalvelun Pirkanmaan Osuuskaupan asiakkaille. 

2025: Kokonaisuus saa nimen: OsKu Lähipalvelut.

2026: Osuuskunta Taloushaltia valitaan Pirkanmaan Osuuskaupan robottikeräyskeskuksen (MFC) verkkokaupan jakelukumppaniksi. 

Osuuskunta Turun Moniosaajat voittaa Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen Varhan kotihoidon kauppapalvelutoimitusten kilpailutuksen: toiminta laajenee 15 varsinaissuomalaiseen kuntaan huhtikuussa.

Haluatko seurata tarinaamme? 

Liity postituslistallemme.